Kaikki yhdessä

Tämän blogin moraali on löystymään päin. Jo toista kertaa peräkkäin uusi kirjoitus ilmaantuu vasta maanantaina. Haluan painottaa, ettei kyse ole minusta, vaan vetelästä sihteeristä, emännästäni. Pahoittelen uskollisia lukijoitani koko toimituskunnan ( siis meidän molempien ) puolesta.

Emäntäni viimeisen työviikon aikana isäntäni oli jo lomalla. Hän ja Simo ottivat heti alkuviikosta äkkilähdön Hankoon päiväreissulle. Hanko kuuluukin olevan upea kesäkaupunki. Näin postikortinomaisia kuvia katselimme illalla sohvalla.

Kun nuupahtaviin ostoruusuihin lisää oman pihan antimia, saa muhkean kimpun.

Merimiehen olkapäällä on papukaija, isäntäni olkapäälle istahti bostoni.

Puolustusvoimat ovat selvästi saaneet vihiä, että Simo täyttää joulun alla 18v. Meille on taas alkanut tulla lehtiä, joissa on maanpuolustuksellinen ote.

Peheeseemme on viimeviikolla saapunut kaksi uutta passia. Näin Suomi 100 -vuonna ne ovatkin erityisen koristeellisia. Kullakin sivulla on taustana jokin kansallismaisema. Passin sivut huipentuvat joutseniin ja otteeseen Eino Leinon runosta Lapin kesä. Olihan se Eino Leinon käsialaa?

"Oi oppi ottakaa te joutsenista, ne lähtee syksyisin, palaa keväisin"

Jotkin murrosiässä esiintyvät asiat näyttävät kulkevan yli sukupolvien. Maisan korvaan oli ilmestynyt uusi korvakoru aiemman rinnalle. Sen hän oli tehnyt itse korvakorun kannalla painaen. Isäntäväkeni ihmetteli tätä, sillä he eivät olleet erityisesti kieltäneet uutta reikää korvalehdessä. Kunpa se nyt ei tulehtuisi...

Aikanaan emäntäni teki saman liikkeen. Hän oli kinunnut vanhemmiltaan toista reikää korvalehteen ajan tyylin mukaan. Kun lupaa ei tullut, ilmaantui uusi reikä hänen vanhempiensa lauantaisen saunavuoron aikana hakaneulalla tehden...

Kun emäntäni loma alkoi viimein, oli kotona hetken aikaa neljä lomalaista minun lisäkseni. Se tarkoittaa, että kaappeihin piilotetaan juonikkaasti sellaista, mitä ahnaat makeannälkäiset suut eivät löydä. Niinpä vaatekaapista voi aivan hyvin löytyä keksipaketti turvaamaan aamukahvin makean palan. Onneksi teinimme eivät lue kirjoituksiani...

Lauantai oli niin upea päivä sään puolesta, kuin vain emäntäni lomanalkuun odottaa saattaa. Lähdimme isäntäparini ja Maisan kanssa Kivenlahden rantaan kesästä nauttimaan.

Venesatamassa löytyi veneiden veteenlaskupaikka, jossa minua yritettiin saada uimaan. En ole varsinaisesti mikään vesikoira, mutta kyllä minutkin saa höynäytettyä veteen.

Isäntäni on ostanut meille aurinkokennolla toimivat pihavalot kuolemassa olevaan syreeniin. Illat ovat jo sen verran pimentyneet, että lamppujen valo näkyy näin. Uuu, miten tunnelmallista.

Sunnuntaina minä jäin kotiin, kun isäntäparini lähti viemaan Maisaa ja ystäväänsä Kaislaa ponileirille Orivedelle Tampereen tietämille. Matkalla vastaan tuli monenlaista maalaisromantiikkaa.

Ponimaa on kyläkoulusta kodiksi ja elämysmaaksi muutettu elämyspiha Pirkanmaalla. Se on 1930-luvulla rakennettu ja 50-luvulla laajennettu lähes tuhannen neliön rakennus. Aiemman koulun jumppasalissa on kerrossänkyjen armeija, jonne Maisa ystävineen kiiruhti varaamaan parhaat paikat.

Ponimaan omistajat Terhi ja Jartsa asuvat itse samassa talossa, ja hoidettavanaan heillä on mitä kirjavin pihapiiri ja eläinkunta.
Värien ja tavaroiden kylläisyys saa emäntäni edesmennen Elma-mammankin näyttämään minimalistilta, jollaiseksi häntä ei mitenkään voinut aikanaan kutsua.

Ponimaan pihapiirissä kävellessä törmää vapaana olevin elämiin siellä ja täällä. Matkalla vastaan tulevat aasit, kiharakarvaiset possut ja koirat, kaikki vapaana kulkemassa.

Omissa häkeissään tai pilttuissa ovat taas alpakat, kalkkunat, viiriäiset, koiranpennut ja tietysti ponit. Ei ihme, että Maisa viihtyy täällä. Tämä paikka on omiaan kaupunkilaispimuille!

Huh, mikä eläimien sekamelska! Haemme Maisa mukaamme torstaina ja suuntaamme Kesäkaupunkiin. Saas nähdä, onko hän enää tuntevinaankaan minua. Tämä huolestuttaa minua aika lailla.