Tallinna, Tupolev ja Kesäkaupungin rauha

Ensimmäinen yhteinen lomaviikko alkoi leppoisissa merkeissä. Aamupalat syötiin pihalla, ja kesä näytti parhaat kasvonsa.

Simo piipahti kaverinsa kanssa Tallinnassa päiväseltään. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun joku perheen lapsista on ilman vanhempia ulkomailla. Ehkä Tallinna olikin turvallisin mahdollinen kohde aloittaa itsenäinen ulkomaanmatkailu.

Kuulin isäntäparini puhuvan myös matkasta Tallinnaan, joten minun oli alettava reagoimaan. Minä aloitin kunnon ripulitaudin, jotta he jäisivät kotiin. Vielä matkaa edeltävänä yönä pyysin keskellä yötä ulos, ja kannatikin lähteä (arvaatte kyllä). Ja vielä juuri ennen isäntäparini bussin lähtöä minä pyysin puskan juureen, ja kuin painottaakseni matkan huonoa ajankohtaa omalta kannaltani, oksensin jalkakäytävälle ripuloinnin lisäksi. 

Millään minun reagoinnillani ei ollut mitään vaikutusta heidän matkasuunnitelmiinsa, ja he jättivät minut Simon huomaan ohjeitten kera.

Jo matkan alussa Helsingissä he yllättivät kuvassa näkyvän kadullepissijän. Ei ihme, että hän näyttää niin hämmästyneeltä: kai tuollainen antaa aika ala-arvoisen kuvan ihmisestä. Kadulle pissiminen on koirien yksinoikeus.

Perillä Tallinnassa oli kierrelty alennusmyynneillä sekä kaikki tyypillisimmät turistipaikat. Isäntäväkeni ei tarvinnutkaan lähteä kauas tunteakseen olevansa maailmalla, sillä espanjan ja italian polotusta kuului kaikkialta, kun turistiryhmät etenivät kovaäänisten johtajiensa ohjaamina. 

Isäntäväkeni ihasteli, kuinka yhtenäistä senioriväki tuntui olevan kaikkialla: lämpimät vaatteet (toppatakit eurooppalaisilla heinäkuussa), mukavat kengät ja ryhmänsisäinen kohellus (isosta laumasta vain pari kuunteli kovaäänistä johtajaansa).

Lounaalla isäntäparini kävi erityisen tasokkaassa ravintolassa, jolla oli kuuluisan säveltäjän nimi. Palvelu oli ylitsevuotavaa, erityisesti tavattoman suuren juomarahan jälkeen. Isäntäni hämmästeli itsekin antamaansa suurta tippiä, mutta kyllä se vaan voiteli tarjoilijaa.

Lounaan aluksi leipää ja levitteitä, olkaa hyvä.

Hienossa ravintolassa voi tulee tietysti muotoiltuna.

Ravintola oli niin hieno, että emäntäni oli vessareissulla otettava muutama kuva sisätiloista. Lounas nautittiin nimittäin ylellisellä sisäpihalla.

Joutseniksi taitellut lautasliinat, huomatkaa yksi musta joutsen.

Sitten eteiseen ilmaantui minun matkareppuni. Sinne oli pakattuna ruokaa viikoksi, muutamia lääkkeitä ja pari uutta lelua. Petini meinasi unohtua kyydistä, mutta viimehetkellä se kuitenkin muistettiin.

Ajoimme ensin Hämeenlinnan ja Pälkäneen ohi Orivedelle ja aina Eräjärvelle saakka. Siellä Maisa oli ollut Ponimaassa leirillä melkein viikon. 

Pitkän matkan päätteeksi isäntäni laski minut ja emäntäni kyydistä kulkemaan loppumatka jalan, jotta minä voisin asioida tienvarressa. Kuulin emäntäni jupisevan, että oli liian kylmää kulkea hameessa. Toden totta, mittari näyttikin 13*, ja taivaalta vihmoi vettä. Minä olin niin hermostunut, etten millään keskittynyt asiointiin.

Sitten minä huomasin laitumella, tien vieressä, valtavan kokoisia eläimiä, ja laitoin kaikki neljä jarruani päälle. Olivat kuulemma hevosia. Hirviöiksi minä niitä kutsuisin. Nostin selkärankani päällä kasvavat karvat harjanteeksi, köyristin selkäni kuin kissa, ja aloin murista ja haukkua.

Hevoset kiinnostuivat minusta ja tulivat neljän hevosen voimin hämmästelemään minua hörökorvin. Tämä ei ollenkaan auttanut etenemistämme. Emäntäni veti minua kaikin voimin eteenpäin, sateenvarjo toisessa kädessä ja raikkaan kesäsateen vihmoessa hänen kesäisen paljaita kinttujaan.

Sitten pääsimme autoon sisään, ja minä saatoin alkaa rauhoittua. Seurasin auton ikkunasta monenmoisia eläinten ja ihmisten ääniä. Oliko tämä se Nooan arkki? 

Ajettuamme miltei kokonaisen työpäivän ajan eteläisen Suomen halki, pääsimme viimein perille Kesäkaupunkiin. Siellä vallitsi rauha.

Rauhan ja levon tavoittelu tarttui kaikkiin perheenjäseniimme. Makaavia ihmisiä alkoi löytyä sieltä ja täältä. 

Älkää antako kuvailemani rauhan tehdä teille väärää käsitystä tästä kaupungista. Rauhan rikkoi taivaalta kuulunut aivan valtava jylinä, joka lähti naapurimaan presidentti Putinin Tupolev-lentokoneesta. Hänen väkensä kävi tutustumassa kenttään ennen seuraavalla viikolla tapahtuvaa herra Putinin laskeutumista samaiselle kentälle. Asiasta ei juuri puhuttu edes paikallisessa lehdessä, sillä kaikki on huippusalaista.

Kesäkaupungissa tapahtui vielä minun ensinäyttäytymiseni baarissa. Olin näet isäntäparini mukana Prinsessa Armaadan kannella viinilasillisen ajan. Siellä minä istui ihan puudelina heidän sylissään, katselin ohikulkevia koiria ja haistelin makkaranhajua.

Minun rotuni herättää kyllä huomiota. Pelkästään yhden päivän aikana, pysäytti kaksi erillistä ihmistä emäntäni ja minut ja halusi jutella, kuinka heidänkin sukulaisella on samanrotuisia koiria.

Sunnuntaina paistattelimme päivää Eeva-mummin parvekkeella. Mummi tarjosi herkullista mansikkakakkua. Minulle tämä jäi tosin vain kuulopuheeksi, sillä minä en saanut murustakaan. Olin jo tottunut Riitta-mummin luona, että kerjääminen kannattaa aina. Ei Riitta-mummi kokonaan pystynyt kosteita ja pyöreitä silmiäni vastustamaan...

Hulluinta kuitenkin oli, kun Simo lähti Jasmin-serkun kanssa ostamaan limonaadia: nimittäin häneltä kysyttiin paperit! Kaikkea se Putinin tuloon valmistautuminen täkäläisissä teettää!