Huono vointi

Tällä viikolla minä olin huonovointinen. Ensimmäinen merkki huonosta voinnistani on se, että kävelyreissut eivät etene, sillä minä jään syömään heinää. Seuraava vaihe on se, etten innostu ruoasta, joka on äärimmäinen reaktio minun kyseessä ollen. Sitten alkaa se vaihe, joka saa koko perheen liikkeelle, nimittäin oksentaminen.

Vappuaattoa edeltävänä yönä 03.30 minä aloin oksentaa. Emäntäni heräsi lipityksen ääneen, jonka luuli kuuluvan minun öisestä juomareissustani. Tosiasiassa yritin salaisesti siivota yrjölätäkköä parketilta. Sitten lähdin kertomaan ihmisilleni huonosta olostani isäntäväen huoneeseen, ja oksensin isäntäni matolle. Sitten pari oksennusta vielä lattialle, ja lähdimmekin isäntäni kanssa katulampun kelmeän lampun alle tienvarteen.

Aamun valjetessa emäntäni jätti koululaisille lapun, miten minua tulisi hoitaa. Simolle viesti antoi ohjeen olla tarjoamatta ruokaa minulle tuona aamuna, ja Atelle pyynnön viedä minut ulos heti herättyään. Jos Atella ei ole koulupäivää, hän herää useimmiten hieman ennen puoltapäivää.

Illalla kotiin palatessa isäntäni luki perheen WhatsApp-ryhmästä tuohtuneen keskustelun. Simo oli lukenut emännän viestin hieman huolimattomasti, ja toimi oman mielikuvansa mukaan. Keskustelu meni tällaisin vuorosanoin:

Atte: Todella mukava herätys! Simo paiskaa oven auki ja heittää              Benin syliin. 6,5 tuntia nukuttu ja sit saan kuulla et Beni pitää          käyttää, ja se oksentaa mun lattialle! Eli eikö Simo oo                      käyttäny aamulla?

Simo: Oon mut pitää silti, ja Beni hyppäs ite sun syliin. 

Atte: No mitähä hiton järkeä on viedä sitä tunnin välein! Äiti                    varmaan oletti, et mua ei herätetä.

Simo: No käy nukkuun, ja niin varmaan oletti. 

Atte: En saa enää unta, ja pitäis jättää Beni yksin ylös, ja joutuisin            herää siihen, et oksennus tulvii rappusia alas. 

Simo: Mut jos en ois herättäny, ni se olis oksentanu jonnekin                     muualle, etkä sä olis ollu siivoamassa sitä, ja Beni olis vaan             lillunut omassa oksennuksessaan. 

Atte: Kyl salee (= Niin varmaan, toim. huom.). Mut nyt on kyllä              ärtyisin ja väsynein vappu koskaan!

Simo: Mut enää ei voi vaikuttaa asiaan. Ota päiväl päiväunet                    sohvalla, ni Beni on siinä lähellä.

Lopulta minä kuitenkin tervehdyin, ja ruoka ja leikki alkoivat taas maistua. Vaan, olipa inhottava tauti. Ja pojatkin päätyivät ihan hyviin väleihin.

Isäntäväkeni mielestä minulla saattoi olla krapula, mutta vain päivää liian varhain. No hahhah, me koirat emme sortuisi mokomiin ylilyönteihin. Paitsi ehkä, jos kyseessä olisi ruoan vapaa saatavuus.

Tänä vuonna kuohuviiniä kaadettiin kolmeen lasiin, kun Attekin pääsi osalliseksi julkisista maljoista. Oikeasti se taisi olla vasta alkupala, sillä illan hän vietti kaveriporukassa, ja kengät olivat aamulla kamalan likaiset.

Lasit tiskipöydällä kertovat avatusta kuohuviinipullosta.

Kevään ihmeellinen tuoja, onnenpensas, kukkii ennen lehtiä. Näkymä kävelyreitiltämme.

Maisalla on ollut tällä viikolla menestystä. Alkuviikosta häntä harmitti matematiikan koenumero, vaikka perheen aikuisten mielestä oli aidosti aihetta tyytyväisyyteen. Koulussa vappujuhlaa vietettiin mm. pukeutumalla joksikin lastenkirjan hahmoksi. Maisan hahmo oli Viileä Venla, joka esiintyy Risto Räppääjä -kirjoissa. Ja niin kävi, että Maisa voitti koko koulun pukukilpailussa ensimmäisen palkinnon. Voi sitä onnen määrää! Palkintona oli tietysti kirja, jonka lukemisen Maisa heti aloitti.

Rehndahlin kotieläintilalla oli kauden avajaiset. Maisa oli aiemmin ollut siellä talkoissa, ja voittanut ilmaisen sisäänpääsyn avajaispäivänä. Ohjelmassa oli mm. keppihevoskilpailu, jossa tämä keppari-ratsastajamme tuli kolmanneksi. Hurraa!

Kepparikisan kolmas palkinto.

Rentukat kukkivat jo näin kauniisti.

 Vappulomalla oli kauniita ilmoja. Niin selvittiin sekä vapusta että sairastelusta. Minä pääsin nauttimaan taas viikonlopun pitkistä kävelureissuista. Tervetuloa toukokuu!