Läheisriippuvaisuutta ilmassa

Aloitan tämän kirjoituksen rehellisesti. Minulla on tunnustus: olen Beni, läheisriippuvainen. Jos tuntisin järjestömaailmaan tarkemmin perustaisin yhdistyksen, jonka nimeksi tulisi ALL, anonyymit läheisriippuvaiset lemmikit. 

Sen jälkeen, kun Aten kesätyöt loppuivat marraskuun alussa, ei minun ole tarvinnut olla pitkiä aikoja yksin. Siinä mielessä olen lellikki ja mammanpoika. Tähän tilanteeseen on ollut helpo tottua. Aina on ollut jokin lämmin ihminen, jonka kylkeen käpertyä. 

Nykyisin, kun Maisa lähtee bussille 8.30 alkaa talossa sietämätön hiljaisuus ja yksinäisyys. Olen kyllä hyvä nukkumaan, mutta yksin nukkuminen on ankeaa. Öisin olen käynyt varmistelemassa useaan kertaan, että isäntäväkeni varmasti on paikoillaan omissa pedeissään. Kynnet parkettia vasten rapsuen kuljen olohuoneen ja makuuhuoneen väliä ja asetun aina hetkeksi nukkujien sängynviereisille matoille nukkumaan.

Päivisin tilanne on ylitsepääsemätön: olen totaalisen yksin. Olen yrittänyt päästä juoksemaan ovesta lähteneiden mukaan, mutta ovi ei aukea. Olen yrittänyt kaaputtaa ovenpientä kynsilläni, mutta ovi pysyy lukittuna. Ajattelin, ettei kukaan saisi tietää tästä, mutta perhe huomasi naarmut ovenkarmissa. Siitä syntyi mekkala, ja etikkapullo kaivettiin taas esiin. Emäntäni tiputteli ruiskusta etikkatippoja valumaan vanana alaspäin, jotta inha haju tarttuisi ovenkarmiin ja siten karkottaisi minut. Nähtäväksi jää, miten hyvin tuo haju minua hillitsee.

Tunnustan

Perjantai oli emäntäni työssä erikoinen päivä. Silloin ei mentykään työpaikalle, vaan kehittämään uuden rakenteilla olevan neuvolan toimintaa. Mukaan oli kutsuttu myös uskollisia asiakkaita, jotka käyttävät palveluita säännöllisesti. 

Syli + kummi =sylikummi

Joukosta löytyi näin hurmaava tyttönen. Enimmäkseen hän antoi äitinsä hoitaa keskusteluun osallistumisen, mutta kyllä hänenkin ääntään kuului välillä. Tunnettua on, että vauvojen kuorossa on usein esilaulaja, joka yllyttää koko porukan mukaan äänenkäyttöön. Tätä vauvojen puheenvuoroa kesti vain tovin, sitten puhetta jatkoivat aikuiset.

Eve 4kk, neuvolatyönkehittäjä ja perhevalmennuksessa vierailija

Illalla alokas tuli ensimmäiselle viikonloppuvapaalleen. Minua on vaikea nähdä kuvista, sillä olin niin innokas, ettei kamera saanut minua vangittua.

Ensimmäiselle vapaalleen alokas oli toivonut pizzataksin tuotoksia, ja sai haluamansa. Armeijan ruoissa kuuluu olevan se vika, että lihaa niistä on vaikea löytää. Näin Atellekin on käynyt selväksi, mitä tarkoittaa, että keitossa on "sattumia".

Paikallislehdessämme oli ilmoitus, että vastaanottokeskuksessa tarvitaan lämpimiä vaatteita. Tämä sai emäntäni vaatimaan inventaariota kolmen mieshenkilön kaapissa ja varastossa. Niinpä saaliiksi saatiin muutama kassillinen tavaraa, jotka emäntäni veti pulkassa juna-asemalle ja vei junalla kirkonkylän keräyspisteeseen. Kyllä turvapaikanhakijoista ja viimeajan tapahtumista voi olla montaa mieltä, mutta totta on, että hekin ovat jonkun emon pentuja.

Lauantaina Maisa lähti luokkakaverinsa synttäreille. Hänen kotiutuessaan minulle heräsi epäily peitetarinasta, sillä tytössä oli uusi haju. Ja totta se oli, Maisa oli ollut vieraissa! Synttäripaikassa oli lemmikkinä englanninbuldoggi Posse. Sain kuulla, kuinka se on maailman toiseksi ihanin koira (minun jälkeeni, todellakin). Ja sillä kun oli niin kamalan ihana alapurentakin! Liikaa hehkutusta, sanon minä.

Sunnuntaina koti oli rauhallinen. Isäntäni lähti töihin (ei kylläkään mielellään) ja Simo oli yön yli isosleirillä. Maisa paljasti, että hänellä on matematiikan koe tulossa. Siitä seurasi aikamoinen riita ja sanailu. Maisa julisti emäntäni TYHMÄKSI kovalla äänellä, kun oli aloitettava harjoitusmonisteeseen paneutuminen. Tätä kovaa ääntä on nyt ollut liikkeellä, sillä edellisenä päivänä emäntäni velvoitti tyttöä petaamaan petinsä, ja ohjeen poistua huoneesta sanoin "MEE POIS TÄÄLTÄ!".

Alokas vietti viikonlopun tiiviisti kodisa, sillä kuumemittari näytti 39* ja olo oli sen mukainen. Sama kohtalo oli ollut kuulemma muillakin alokkailla. Kun menneellä viikolla päiviteltiin lumimyräkkää, olivat alokkaat olleet samanaikaisesti ryömimässä hangessa täysvarustuksessa ja ampumassa oikeilla panoksilla. Hankalaa on, ettei armeijassa anneta kuumeesta paljoakaan alennusta. Jos kuumetta on alle 38* jatkuu palvelu miltei normaalina. Ainoastaan liikuntasuorituksiin ei osallistuta tuolloin. Jäljelle jää kuitenkin ulkoilu raikkaassa pakkassäässä. Emäntäni opettelee sen nielemistä, ettei hänen sanansa paina enää mitään. Poika on Puolustusvoimien omaisuutta.

Minä opettelen olemaan koiran paikalla. Enää pöydältä ei tipu juustosiivuja enkä pääse kaikkialle mukaan. Hempeilyjen määrää on karsittu minun karaisemisekseni. Ehkä minut on palautettu koiran opetuksen peruskaudelle, eli P-kaudelle. Atella tämä P-kausi tarkoittaa peruskoulutuskautta, jota sikäläisittäin paskakaudeksi kutsutaan. Allekirjoitan tuon ilmaisun täysin, huokaus.