Ovenkarmeja ja kirkkososeita

Terveiset meidän kotoamme. Viikko on vierähtänyt sitten viime kuulumisten. Minun viikkoni on sisältänyt yksinäisiä hetkiä kotona ihmisten ollessa päivämenoissaan. Kaipuu on hetkittäin kasvanut ahdistukseksi, joka helpottuu ainoastaan saadessaan purkautua hampaitteni kautta. Ikävä kyllä, kohteena on ollut jo aiemmin kohteena ollut eteisen ovenkarmi. Isätäntäväkeni on ymmällään, ja etikkaa on virrannut. 

Muistattehan vielä yläkuvassa olevan alokkaan?  Häntä ei ole tänä viikonloppuna näkynyt kotilomalla. Emäntäni sai häneltä viestin, että komppania oli viettänyt yön ulkosalla teltassa. Alokas ilmoitti nyrpeänä saadun unen määräksi 0h, eli ei ollenkaan. Hyvin mahtoi nukuttaa seuraavana yönä kuvan punkassa. Mielialaa kasarmilla laski myös se, että vapaa-aika sotilaskodissa oli vaarassa peruuntua. Syy tähän: joku oli nojannut pöytään! Kaikille on viimeistään nyt selvinnyt, että armeijassa ei nojailla.

Joulukuu 2014

Minä olen tunnetusti kova kuluttamaan leluja. Jatkuvasti jotain entistä leluani ollaan heittämässä roskiin. Kuitenkin vuosi sitten jouluna saamani narupallo on selviytynyt kuin ihmeen kaupalla tähän vuoteen. Tämä on ollut minulle haasteena kuin Rubikin kuutio ihmisille. Mutta katsokaa, nyt sekin on lopulta selvitetty!

Tammikuu 2016

Olarin seurakunnasta kävi kutsu, että kaikki viimevuonna kastetut lähijoukkoineen olivat tervetulleita osallistuman kirkkomuskariin. Se oli pienokaisille suunnattu yhdistelmä kirkonmenoja ja seurakunnan kerhoissa laulettuja lauluja. Tiedättehän, "Jumalan kämmenellä" ja sen sellaisia.

Kun kutsu käy, että kirkkoon mennään, on kummin lähdettävä liukkaasti liikkeelle. Niinpä emäntäni lähti kirkkoon kummityttönsä, tämän isosiskon ja heidän äitinsä kanssa. Eve 5kk jaksoi kirkkohetken hyvin. Hän kävi kumminsa ja isosiskonsa kanssa alttarilla kastepappinsa siunattavana, ja kaikki saivat tuohus-kynttilän kotiinviemisiksi. Kirkkohetken jälkeen osallistujia kutsuttiin kirkkososeille, vauvoista kun oli kysymys! Tämä oli emäntäni mielestä varsin osuvaa.

Kirkkososeiden jatkot, varsinaiset kirkkokahvit tarjottiin kummitytön perheen kotona. Isäntäni sai kummityttönsä syliin sillä seurauksella, että vauva säikähti ja parahti itkuun. Vauvan isä totesikin, että tätä kummia tarjoillaan pieninä annoksina.

Perheen koira Bono sen sijaan suhtautui isäntääni varauksettomammin. He saivat hyvät leikit aikaiseksi keskenään, vaikka Bonokin on jo yhden sortin harmaaparta, sentään pian 10v.

Perheeseeni on aikanaan saatu paketti koiranruokaa, jota mainostaa minun "amerikanserkkuni". Minulle on annettu maistiaisia tuosta nimikkomuonasta, mutta minusta se on ihan kauheaa. Tämä yllätti isäntäväkeni, sillä olen ollut aina varsin avarakatseinen, mitä syötävään tulee. Tätä ruokaa en kuitenkaan suostu nielemään. Sylkäisen sen pois suustani ja olen kierinyt sylkäistyn naksun päällä. Näin ollen oli kohtuullista, että lähetin paketin Bonolle, josko hänellä olisi käyttöä sille. Ja kyllä hän sen hyväksyikin.

Amerikanserkkuni mainostaa nimikkoruokaamme.

Minä sain kiitokseksi Bonolta puruluun, jonka söin yhdeltä istumalta muutaman sentin mittaiseksi. Sen huomattuaan isäntäni takavarikoi sen minulta. Olisi pitänyt piilottaa sekin jonnekin.

Niin alkaa taas arkiviikko. Simo tulee onneksi aikaisin koulusta kotiin, kun hänellä on koeviikko meneillään. Nyt hän lukee filosofiankokeeseen. Mitenköhän viisas mies hänestäkin vielä tulee? Maisalla on maanantaina biologiankokeet, mutta kirjat jäivät koululle. Emäntäni huokailee pureskelluille ovenkarmeille ja unohtuneille koekirjoille. Samalla hän miettii esikoistaan, joka viettää seuraavan viikon teltassa Kiikalan alokasleirillä. Voi noita ihmisten huolia.