Tyydytään tylsään!

Tämä viikko on ollut kuin kotisairaalassa, sillä kaikki huomio tuntuu kiinnittyneen minun peräpäähäni. Ja tämä kaikki hössötys johtuu siitä, että viimeviikolla anaalirauhaseni tulehtuivat ja toinen puhkesi. Jääkaapin ovessa on ollut lista päivittäisistä hoitotoimista. Siitä niitä on sitten rastitettu yli, kun hoito ja viikko ovat edenneet. 

Kahdesti päivässä minun on ollut mentävä suihkuun, jossa kriisialuetta on suihkutettu parin minuutin ajan. Miettikää, miten nöyryyttävää sellainen on. Sitten on kuivattu ja laitettu vielä hoitogeeliä ns. keskipisteeseen. Rauhasen puhkeamisesta jäänyt kraateri on parantunut hyvin, sitä on oikein lampulla katsottu ja töllistelty.

Minusta tämä minun peräpääni tutkailu saisi jo lopua. Huomenna menemme kontrollikäynnille SoVetiin. Kunpa lääkärini laittaisi tuolloin lopun tälle aiheelle. Minun on varmuuden vuoksi kuitenkin paastottava, jos vaikka on nukutettava uudelleen. Hö, sekin vielä.

Viikko on ollut tylsä, minulla ei ole mitään uutisia kerrottavana. Ainoan jännityksen on tuonut liukkaat kelit, että onko nurin koira vai ulkoiluttaja. Ja molemmat ovat olleetkin nurin.

Oikeastaan meidän pitäisi tyytyä siihen, että on tylsää. Silloin, kun maailmassa on tapahtumia, tarkoittaa se muurin rakentamista kahden maan välille, abortinvastaisia marsseja tai sellaisen lain hyväksymistä, että parisuhteessa ensimmäinen lyönti ei olisi rikos. Kaikkea tuota on tälläkin viikolla tapahtunut maailmalla. Ihan hullua, sanon minä.

Minun mottoni tälle viikolle on: tyydytään tylsään! Tylsä on turvallista!

Ihan pe****stä

Ette usko, mitä kamalaa minulle on tällä viikolla tapahtunut. Eräänä aamuna emäntäni vilkaisi takapuoltani ja näki siellä patin ruoansulatuskanavani loppupäässä. En nyt kuvaile tarkemmin, ymmärrätte varmasti. Emäntäni soitti eläinlääkäriasema SoVetiin. Aika varattiin seuraavaksi päiväksi.

Seuraavana päivänä ennen lääkäriaikaa kotoa alkoi löytyä verisiä jälkiä: sohvansuojuksesta, sohvatyynystä ja kamalinta kaikessa, Simon päiväpeitolta. Siitä tuli teatraalista meininkiä, kun tämä selvisi Simolle. Päiväpeitto päätyi pesuun suuriäänisen yököttelyn säestämänä.

Eläinlääkärissä saimme kuulla sen, mitä jo aavisteltiinkin: täyttyneet anaalirauhaset olivat tulehtuneet ja toinen oli jo puhjennut. Minä kestin tutkimisen kuin uros, enkä rimpuillut enkä vinkunut. Eläinlääkäri ihmetteli, onko minulla tuntoa lainkaan.

Tästä kuvasta en tohdi sanoa mitään.

Sain eläinlääkäriltä rauhoituspiikin, jonka voimasta vaivuin minulle tuodulle pinkille karvamatolle. Eläinlääkäri lähetti isäntäväkeni tiehensä ja minä jäin hänen hoitoonsa. Minun uneni aikana molemmat anaalirauhaset tyhjennettiin ja huuhdeltiin sekä antibiootilla hoidettiin. Isäntäparini siirtyi läheiseen kauppakeskukseen pizzalle.

Tajutonta touhua

Lääkeunesta herääminen kesti kauan. Samaan aikaan lääkäristä kotiutettiin ranskanbuldoggi Lumi, joka oli siellä jo toista päivää peräkkäin. Edellisenä päivänä hän oli avannut roskiksen ja syönyt sieltä mm. xylitol-purkkaa. Xylitol on koirille todella myrkyllistä. Lumin ideat eivät kuitenkaan loppuneet tähän, vaan tuona päivänä hän oli ollut mummolassa hoidossa, siirtänyt tuolin, noussut ruokapöydälle ja syönyt pöydällä olleesta kupista D-vitamiinia. Ja senkin makeutusaineena oli xylitol. Eläintenhoitaja sanoi, että Lumin itsetuhoisen käytöksen pitää nyt loppua.

Kotiutumisen jälkeen minä hoipertelin ympäriinsä, huojuin ja törmäilin. Aina, kun putosin maahan saakka, nousin siitä nopeasti huojuakseni lisää. Yöksi minun petini otettiin isäntäväen huoneeseen, jotta saivat pitää minua silmällä. 

Minä en ymmärtänyt edes mennä itse sänkyyn, vaan minut nostettiin siihen. Siinä sitten istuin ja hönötin, kun en ymmärtänyt käydä makuulle. Lääkehumala ei sovi minulle. Ei kai sen kuulu sopia kenellekään.

Viikonloppuna minä otin rauhallisesti. Minun takapuoleni on niin hurjan näköinen, ettei siitä voinut suinkaan ottaa kuvaa. Tämä on teidän onnenne. Toipumistani auttoi leikkiminen rakkaalla leopardilla ja kongiin piilotettu siskonmakkara.

Amaryllis avasi vielä yhdet kukat

 Nyt kirsu kohti terveempiä päiviä. Tulossa on vielä tarkastuskäynti eläinlääkärillä. Tänään en kuitenkaan mieti sitä vielä. Perästä kuuluu!

Maisa tekee suuren päätöksen

Tällä viikolla perheeni sai kuulla Maisalta yllättävän uutisen: Maisa lopettaa ratsastuksen. Tämä ei tarkoita sitä, että hänen intohimonsa hevosia kohtaan olisi hiipunut. Pelko isoa eläintä kohtaan ei ole hellittänyt puolentoista vuoden siedätyksen aikana. Kaikki meni hyvin niin kauan, kuin ponilla ratsastaminen oli mahdollista. Kun tyttö kasvoi 170cm pitkäksi, ei riittävän suurta ponia enää löytynyt. Hevonen taas on liian iso eläin Maisan hermostolle.

Tähän päätökseen tuleminen edellytti ahdistusta ja surua, mutta tyttö teki ratkaisunsa hiljaa omassa mielessään pohtien. Hän aikoo edelleenkin pysytellä talliporukoissa ja käydä jatkossakin tallitöissä. Aika paljon buranaa nämä puolitoista vuotta edellyttivätkin. Tyttö pelkäsi, kiristeli hampaita jännityksestä ja oli alinomaan päänsäryssä. 

Nyt, kun ratsastusasia on selventynyt Maisan mielessä, jää hänelle aikaa mm. kirjeitten kirjoittamiseen vanhemmilleen. Eräänä aamuna lattialle oli ilmestynyt viesti, jossa moitittiin vanhempien kasvatustoimia. Iltaisin Maisan on ollut sääntönä tuoda puhelin yläkertaan kello 22, jotta hän malttaa käydä ajoissa nukkumaan. Tämä on ollut hänestä valtavan epäreilua. Nyt Maisalla on koeaika menossa, jolloin hän voi näyttää, että osaa toimia järkevästi. Perhe jää seuraamaan tilannetta.

Viikonloppuna oli vuorossa ristiäiset, joihin tarvittiin juhlava kampaus. Emäntäni on alkanut kasvattaa hiuksia, jotta sitten saisi nutturan 50v-kuvaan. Hiusten kasvattamiseen on nyt pari vuotta aikaa, ja näin hyvällä mallilla ollaan. Kyllä noista kutreista jo tämmöisen saa aikaiseksi. 

Kastejuhlan tähti oli Valma. Hänen vanhempansa ovat isäntäväkeni perhetuttuja, ja toinen viimekesän hääpareista. Valma on saanut etunimensä äitinsä mummolta ja toisen nimensä isänsä äidiltä. Itse kastejuhlassa hänellä oli paljon äänekästä asiaa, ja pappi sai keskittyä saadakseen oman osuutensa hoidettua. Pappi oli seurakunnan nuorisopastori ja rento tyyppi. Hän esitti tilaisuudessa kitaralla Anna Puun laulun Mestariteos. 

Sinä päivänä kun Luoja teki sinut Hän ei muuta tehnytkään Heräs aikaisin, otti kynän käteen Rupes siinä piirtämään
Päivä kului, mutt hetkenkään lepoo Piirtäjä ei kaivannut Aivan niin kuin olis hurmoksessa ollut Mestari valmisti sut
Se kuva oli kaunis Oi, ihme suorastaan Muodon jumalaisen sait Kuvan viereen hän merkkas ettei suhun Päde kuolevaisten lait
Niille jotka yhä epäilevät Luojaa Sanon vastaukseksi vain Että jos ne edes kerran näkis sinut Kaikki rupeis uskomaan

Mitäs sanotte Valman kakusta!

Loppuviikonlopun kyhjötin emäntäni kyljessä isännän ollessa töissä. Minulle sopii hyvin, että emäntäni tekee käsitöitä, tunkeudun siltikin vakiopaikalleni haarakoiraksi. Se on turvallinen paikka minulle. Olkoon tammikuu, vuoroin myrsky, loska tai ennätyspakkanen: minä pysyn peiton alla.

Loppiainen

Vuodenvaihteen jälkeen jatkuu juhlakausi vielä loppiaiseen saakka. Koululaiset ovat lomailleet pian kolmen viikon ajan, ja viettäneet sen eläen aivan toisenlaisessa päivärytmissä kuin muu yhteiskunta. Kylläpä naamat taas vakavoituvat, kun puhelimet alkavat piristä aamulla heräämistä vaatien.

Loman viimeisiksi päiviksi Maisa lähti ratsastuskavereineen Rehndahliin muutamaksi päiväksi ja yöksi. Se on varmasti teinitytön taivas: tallityöt aamuisin, ratsastusta päivisin, tallitöitä iltaisin ja hölmöilyä hyvässä porukassa pitkälle yöhön. Eikä vanhempia vahtimassa ja vaatimassa mitään. Mukaan hänelle ostettiin ruokaa hänen tekemänsä listan mukaan. Tämä ruokamäärä herätti perheen nauramaan, sillä niukkaruokainen Maisa ei varmasti syö kotona tuota määrää viikossakaan!

Loppiaisena saavat viimeisetkin joulun merkit väistyä. Tosiasiassa isäntäni haluaisi heivata kaikki joulujutut heti joulun pyhien jälkeen, mutta emäntäni vaikutuksesta joulu kestää kodissamme loppiaiseen. Ja niinhän se siinä alkuperäisessäkin tarinassa menee. Katolilaisessa perinteessä annetaan lahjatkin loppiaisena itämaan viisaiden miehien tapaan. 

Riitta-mummi oli jo kesällä antanut perheellemme pussin kuusen ulosviemistä varten. Se osoittautui varsin käteväksi. Sinne ropisivat neulaset pussin pohjalle eivätkä levinneet koko kotiin.

Piparkakkutalo jäi kuin pommituksen alle, kun ahnaat kädet alkoivat tavoitella sen koristeita. Lumea esitti talon ylle ripoteltu pölysokeri. Tosiasiassa pölysokerin lisäksi oli lautaselle ehtinyt varista oikeaakin pölyä, mutta se ei näyttänyt sokerinnälkäisiä haittaavan. Ehkä se antoi vain pikantin lisämaun.

Viimepäivinä olen kuullut perheen aikuisten keskustelevan ympärillään tapahtuvista surullisista asioista: sairastumisesta, kuolemasta, avioerosta. Vaikka näin ei ole tapahtunut omassa perheessä, vaikuttaa muitten suru ja huoli isäntäni ja emäntäni mielialaan. Paha tuntuu taas kiemurtelevan lähemmäs ja lähemmäs.

Miten tätä maailman ja elämän surkeutta pääsee pakoon? Minä työnnän pääni yhä syvemmälle ihmisen syliin. Ihmisten on kaivauduttava toistensa syliin, onneksi heillä on toisensa.

Vuosi 2016

Vuosi 2016 on nyt historiaa, ja on aika tehdä katselmus menneeseen vuoteen minun ja perheeni kannalta. Tervetuloa mukaan perheeni aikamatkalle.

Tammikuussa perheen esikoinen aloitti armeijan, ja se oli merkkitapaus perheelle, mutta erityisesti Eero-papalle, joka jatkoi ystävyyttä omien armeijakavereittensa kanssa vielä 50v palveluksen jälkeenkin. Mummi ja pappa tulivat valatilaisuuteen, ja Atte pääsi esittelemään nykyarmeijan meninkejä. Eikä niin kovin moni asia ollut sittenkään muuttunut.

Armeijan aikana saunaamme muodostettiin parturi, kun isäntäni keritsi Aten kutreja. Niinpä saatiin aikaiseksi kolmen millin kampaus, joka ei juuri tuulessa hulmunnut.

Talvilomaa vietimme perinteisesti Kesäkaupungissa mummien herkkupatojen äärellä. Muistelimme menneitä aikoja, kun kaivoimme esiin historiallisen VHS-kasetin videonauhuriin työnnettäväksi. Aiheena olivat 21v aiemmin olleet isäntäparini häät ja siellä esiintynyt pumpuli-mamma. Ilman videointia tämäkin esiäiti olisi ollut pelkkä taruolento perheen lapsille.

Pääsiäisenä meillä oli harvinaisia pieniä vieraita. Nämä pienokaiset ovat meidän lastemme pikkuserkkuja, suoraan alenevassa polvessa pumpuli-mammasta niinkuin oma perheenikin. 

Erin 3.5v

Eve 6kk

Isäntäparini odotti kevättä hartaasti, ja niin se viimein tuli. Kukkapenkistä työntyi tulppaaneja, narsisseja ja lumikelloja.

Sireenipuut puhkesivat kukkaan. Kaikki oli ihanan vihreää ja lupaavan tuoretta.

Keväällä minuun iski eroahdistus, ja päädyin raatelemaan eteisen ovenkarmit. En tiedä, mikä piru minuun iski, mutta en saanut pidäteltyä itseäni ollenkaan. Isäntäväkeni oli epätoissaan. Minulle hankittiin aikuisen käsivarren paksuinen puruluu, ja kohta tuskani alkoi kanavoitua siihen. Ovenkarmit eivät kuitenkaan enää koskaan toipuneet entiselleen. Kerron tämän teille häpeää uhmaten.

Kesäkuun 15. oli Eero-papan elämän viimeinen päivä. Tuota päivää oli tiedetty pelätä vuosien ajan, ja nyt se oli lopulta totta. Samana iltana kotimme edustalle muodostui pystysuora sateenkaari suoraan taivaaseen. Emäntäni katseli sitä parvekkeella Maisan kanssa, ja he totesivat, että se taitaa olla papan silta taivaaseen.

15.6.16

Mummin koti täyttyi kukista. Sitä jatkui vielä pitkään hautajaisten jälkeenkin. Hautajaisia seuraavana päivänä Riitta-mummi täytti pyöreitä vuosia. Nostimme maljan hänelle perhepiirissä, ja emäntäni totesi "elävät eläköön".

Alkukesä oli sateinen. Aika synkältä tuntui katsella Marssitien parvekkeelta Saimaalle sitä näkymää, jota pappa ei enää ollut katselemassa lempituolistaan. Ilma oli niinkuin mielemme.

Kesään mahtui myös mukavia hetkiä. Isäntäpari sai osallistua kaksiin häihin. Kesän ensimmäiset häät olivat Kesäkaupungissa, ilma oli järisyttävän kuuma ja hääpari nuori ja suloinen.

Erja-täti oli tuonut perheelleni raparperin, joka istutettiin ruukkuun. Siitä kasvoi henkilökohtainen palmuni, jonka katveesta seurailin maailman menoa kotikulmillani.

Iltanäkymä Saimaalta

Kesä tuotti perheeseeni ennätyssadon kirsikkaa. Siitä tehtiin mm. likööriä, jota sitten jouluna nautittiin mummien kanssa. Siinä se nyt tekeillä. Resepti ei päätä huimaa: kirsikoita, sokeria ja vodkaa.

Loppukesästä isäntäparini matkusti Keski-Suomeen osallistuakseen kesän toisiin häihin. Tällä kertaa hääpari oli kypsä ja kansainvälinen. Niin tunnelmalliset häät suomalaisessa maalaismiljöössä. Tähän perheeseen syntyi loppuvuodesta suloinen tytär.

Syksyllä emäntäni uusi työpiste avautui näyttävästi. Asiaa oli huomioitu lehdissä ja televisiossakin. Myös kummityttö-Eve vieraili avajaisissa itseoikeutetusti, onhan hän kyseisen paikan asiakaskin.

Syksyllä luonto näytti näin idylliseltä Saimaalla.

Kummityttö-Eve täytti vuoden, uskomatonta. Nyt hän kävelee topakasti kahdella jalalla ja matkii isosiskoaan kaikessa.

Myös oman pesueen lapset viettivät syntymäpäiviään syksyllä. Atte vapautui armeijasta ja aloitti työt paikallisessa Prismassa. Hän jatkaa siis osuuskauppauraa Riitta-mummin viitoittamalla tiellä.

20v

13v

17v

 Joulua vietettiin meillä ensimmäistä kertaa tällä kokoonpanolla. Me saimme molemmat mummit vieraksemme. Unohtumatonta!

Sitten vuosi 2016 tuli loppuunsa. Ihmiset juhlivat ilotulituksia räjäyttelemällä. Minulle se oli ihan kamalaa, minä todella pelkäsin. Kuljin isäntäparini perässä, nuolin heidän kinttujaan ja läähätin kuuluvasti. Olin aika varma, että maailmanloppu oli tullut.

Viimein pommitukset loppuivat, taivas kirkastui ja uusi vuosi 2017 valkeni kirkkaana ja rauhallisena. Me selvisimme sittenkin.

Rakkaat lukijani ympäri Suomen. Toivotan teille kaikille ihanaa uutta vuotta. Täyttyköön se onnella, terveydellä, rakkaudella ja myötätunnolla. Kauas kaikotkoon luopuminen, kuolema ja surumieli. Minä haluan uskoa hyvään. Me koirat elämme hetkessä, ottakaa te ihmiset opiksenne siitä. 

Parhain terveisin,
uskollinen hurttanne, Beni